EnergiaEki

Sähkösopimusten vertailu – Näin vertaat sähkösopimuksia


Sähkön hintavertailu voi tuntua vaikealta ja monimutkaiselta. Kyseessä on kuitenkin melko yksinkertainen tehtävä, kunhan ensin hieman perehtyy asiaan. Sähkövertailuun on tarjolla paljon erilaisia välineitä, mutta niistä ei ole hyötyä, jos ei tiedä, mitä vertailee. Tässä artikkelissa kerron ohjeet siihen, miten sähkövertailu kannattaa tehdä.

Kilpailuta sähkösopimus

 

Sähkövertailussa on kyse sähköenergian hintavertailusta

Sähkön hinta koostuu kokonaisuudessaan sähkönsiirrosta, sähköverosta ja sähköenergiasta. Sähkönsiirtoyhtiö veloittaa laskullaan sähkönsiirron ja sähköveron, jotka yhdessä kattavat kaikista sähkönkäytön kuluista, kohteesta riippuen, noin puolet. Toinen puolikas muodostuu sähköenergian käytön kuluista.

Sähkönsiirtohinta määrittyy sen mukaan, minkä verkkoyhtiön alueella sähkönkäyttöpaikka sijaitsee. Sähköenergian myyjän sen sijaan voi kukin valita itse. Kun vertailet sähkösopimuksia, vertailet siis nimenomaan sähköenergian myyjiä ja heidän sähkösopimuksiaan.

 

 

Miksi sähkövertailu kannattaa tehdä?

Tuotantotapaa lukuunottamatta sähkön laatu ei muutu sen mukaan, paljonko siitä maksat. Et siis saa yhtään parempaa sähköä kalliimmalla hinnalla, ja siksi sähköstä ei kannata maksaa liikaa. Sähkön hintavertailun tekemällä voit olla varma, että saat rahoillesi vastinetta.

Jos et ole tarkistanut sähkösopimustasi ja vertaillut uusien sopimuksien hintoja pitkään aikaan, on hyvin mahdollista, että maksat sähköstä turhan paljon. Hintojen noustessa sähkön myyjät usein aktivoituvat, mutta jos pitkään on ollut hiljaista, on luultavasti aika kilpailuttaa sähkösopimus.

 

EnergiaEki kilpailuttaa mm.

 

Milloin sähkövertailu kannattaa tehdä?

Sähkösopimuksen hintavertailu kannattaa tehdä säännöllisesti, esimerkiksi kerran vuodessa. Tee vertailu ainakin silloin, kun muutat, määräaikainen sähkösopimuksesi on päättymässä tai saat sähköyhtiöltä tiedon sopimuksesi hinnaston tai ehtojen muuttumisesta.

Muuttotilanteessa sähkön hintavertailu kannattaa aina, koska silloin sähkösopimuksesi on joka tapauksessa katkolla. Käytännössä määräaikaisetkin sähkösopimukset irtisanotaan ulosmuutossa, ja uuteen osoitteeseen solmitaan uusi sähkösopimus. Tällöin sähkövertailulla voit saada parhaan tarjolla olevan hinnan uuteen sopimukseesi.

Kun määräaikaisen sähkösopimuksen sopimuskausi on päättymässä, sähköyhtiöt lähettävät tarjouksen jatkosopimuksesta. Tämä on hyvä kohta tehdä hintavertailu sähkölle, jotta voit varmistua edullisesta sähkön hinnasta määräaikaiskauden päättymisen jälkeen.

Jos voit valita sähkövertailun ajankohdan, voi olla kannattavaa tehdä se keväällä tai kesällä, jolloin sähkösopimusten hinnat ovat yleensä talvea matalammalla.

 

 

Miten sähkövertailu kannattaa tehdä?

Sähkön hintavertailun voi tehdä monella eri tavalla: Voit vertailla hintoja sähköyhtiöiden verkkosivuilla tai ottaa yhteyttä eri sähköyhtiöihin ja kysyä heidän tarjouksiaan. Kuitenkin helpoin tapa vertailla sähkösopimusten hintoja on antaa EnergiaEkin hoitaa homma. Ekin palvelussa kilpailutat useiden eri myyjien sopimukset kätevästi yhdeltä luukulta muutamassa minuutissa!

Tärkeämpää kuin se, millä tavalla sähkövertailun tekee, on se että tietää mitä vertailee. Ei ole mielekästä vertailla keskenään sähkösopimuksia, joissa hinnanmuodostusperuste on täysin erilainen. Vertaile siis aina vain samantyyppisiä sähkösopimuksia keskenään. Valitse siis ensin, suositko määräaikaista vai toistaiseksi voimassa olevaa sähkösopimusta, ja haluaisitko sopimuksellesi aina saman kiinteän sähkön hinnan vai otatko mieluummin niin sanottua ‘pörssisähköä’, eli maksat sähköstä markkinan mukaisen hinnan ylä- ja alamäkineen. Viime aikoina markkinalla ovat yleistyneet myös niin kutsutut ‘hybridi-sopimukset’, joissa sähkön kokonaishinta muodostuu osin pörssihinnan ja osin sovitun kiinteän osuuden mukaan.

Sähkösopimuksen hinta muodostuu kilowattituntihinnasta ja perusmaksusta. Toisinaan voi olla vaikea hahmottaa, tulisiko valita sopimus, jossa on pienempi kilowattituntihinta ja isompi perusmaksu vai sopimus, jossa on korkeampi kilowattituntihinta ja pienempi perusmaksu. Siksi sähkövertailua tehdessä kannattaa ottaa esille oma sähkölasku, josta selviää vuosikulutusarvio. Sen avulla voit laskea, mitä sähkö milläkin hinnoittelulla maksaisi. Sähkön hintavertailussa on hyvä ottaa huomioon myös sopimusten mahdolliset erilaiset tarjousjaksot.

Sähkön hinnan lisäksi on hyvä vertailla sähkön alkuperät, eli miten sähkö on tuotettu, ja erilaiset lisäpalvelut, mikäli olet kiinnostunut niistä. Lisäpalvelut vaihtelevat sähkönmyyjien kesken, mutta niitä voivat olla esimerkiksi määräaikaisen sähkösopimuksen vaihto-oikeus tai pörssisähkösopimuksen hintakatto.

 

Määräaikaisten sähkösopimusten hintavertailu

Määräaikaisissa sähkösopimuksissa hinta on useimmiten määritelty sopimuskauden ajalle muuttumattomaksi. Mikäli siis solmit vuoden määräaikaisen sopimuksen, on sopimuksen hinta sama tuon vuoden ajan.

Määräaikaisissa sähkösopimuksissa kannattaa vertailla sekä perusmaksun että kilowattitunnin hintoja. Ota huomioon myös sopimuskauden kesto, eli kuinka kauan sopimuksen hinta on voimassa, ja vertaile keskenään sopimuksia, joissa on saman pituiset sopimuskaudet. Mieti ensin, miten pitkäksi aikaa olet valmis sitoutumaan sopimukseen ja sen hintaan.

 

Toistaiseksi voimassa olevien sähkösopimusten hintavertailu

Toistaiseksi voimassa olevissa sopimuksissa hinta on usein sidottu pörssihintaan, jolloin sopimuksen kilowattitunnin hinta vaihtelee tunneittain tai muodostuu kuukauden keskiarvon mukaan. Tällaisissa pörssisähkösopimuksissa hintavertailu tehdään myyjien marginaalien ja sopimusten perusmaksuja vertailemalla.

Toistaiseksi voimassa olevissa sähkösopimuksissa hinta voi vaihdella myös esimerkiksi kvartaaleittain tai voi olla, että hinnalle ei ole sovittu etukäteen tiettyä tarkastusväliä. Jälkimmäisessä tapauksessa sähköyhtiön tulee kuitenkin ilmoittaa hinnanmuutoksesta vähintään 30 vuorokautta etukäteen.

Kun teet toistaiseksi voimassa olevien sähkösopimusten hintavertailua, vertaile siis ensin sopimusten hinnanmuodostusperusteet ja sopimusehdot, jotta tiedät vertailevasi samanlaisia sopimuksia keskenään. Toistaiseksi voimassa olevat sopimukset ovat irtisanottavissa kahden viikon irtisanomisajalla, joten mikäli toteat, ettei sopimus vastaakaan tarpeisiisi, on se helppo vaihtaa toiseen.

 

Pakettisähkösopimusten hintavertailu

Jos koet, että paras vaihtoehto sinulle on pakettisähkösopimus, jossa sähkölaskusi summa on joka kuukausi sama kulutuksesta riippumatta. Näiden sopimusten vertailu on lähtökohtaisesti yksinkertaista: vertailet vain kuukausihinnat. Kuukausihinnan lisäksi on kuitenkin tärkeää vertailla sopimusten kulutusrajat ja mitä sähkö maksaa, jos kulutusraja ylittyy.

 

Sähkövertailu omakotitalossa

Omakotitalossa sähköä kuluu paljon asunnon koosta riippumatta. Omakotitalon sähkösopimuksen vertailussa merkittävintä onkin kilowattitunnin hinta, sillä perusmaksun osuus ei todennäköisesti ole suuri suhteessa kulutuksesta laskutettavaan summaan. Siksi moni omakotitalossa asuva luottaakin määräaikaiseen sähkösopimukseen: kilowattitunnin hinta on aina tiedossa, eikä sen muuttumisesta tarvitse huolehtia sopimuskauden aikana.

Toistaiseksi voimassa oleva pörssisähkösopimuskin voi kuitenkin olla oikein toimiva vaihtoehto omakotitaloon, etenkin jos voit ohjailla sähkönkulutustasi ja sinulla on kiinnostusta seurailla sähkön hintoja. Vertaile tällöin myyjien marginaalit ja sopimusten perusmaksut.

Erityisesti omakotitalon sähkösopimuksessa kannattaa huomioida myös mahdollinen oma tuotanto, eli mikäli kodissasi on esimerkiksi aurinko­sähkö­järjestelmä, se voi pienentää merkittävästi ostetun sähkön kulutusta varsinkin päiväsaikaan jolloin pörssisähkö on usein myös kalliimpaa.

 

Sähkövertailu kerrostalossa

Kerrostaloasunnoissa sähkönkulutus on useimmiten pientä, joten sähkövertailussa kannattaa ottaa huomioon erityisesti perusmaksun suuruus. Kun sähkölaskut ovat pieniä, perusmaksun osuus voi olla jopa puolet kuukauden sähkölaskusta.

Kerrostaloasuntoon voi yleensä huoletta suositella pörssisähkösopimusta, sillä kun kulutus on vähäistä, eivät markkinahintaisen sopimuksen hintavaihtelut ole lopulta suuria. Muista vertailla pörssisähkösopimusten perusmaksujen lisäksi markkinahintaan lisättävät marginaalit.

 

Sähkövertailu rivitalossa

Rivitaloasunnossa sähkön kulutus voi vaihdella paljonkin esimerkiksi asunnon koon ja lämmitysmuodon mukaan. Jos asunnossa on sähkölämmitys, kuluu sähköä esimerkiksi talvella huomattavasti muita lämmitysmuotoja enemmän.

Kun teet sähkön hintavertailua rivitaloasuntoon, voi määräaikainen sähkösopimus olla järkevä vaihtoehto. Vertaile erityisesti kilowattitunnin hintaa. Perusmaksu ei todennäköisesti vie isoa osaa sähkölaskusta, etenkin jos sähköä kuluu paljon.

 

Sähkövertailu mökillä

Mökillä sähkönkulutus on usein maltillista. Lisäksi kesämökki on monesti tyhjillään talvikauden, ja kulutusta on vähän, jos ollenkaan. Siksi mökin sähkösopimuksen hintavertailussa kannattaa huomioida erityisesti perusmaksu.  

Kesämökille voi suositella markkinahintaisia sähkösopimuksia, joissa hinta on usein matalalla kesäaikaan. Vertaile tällaisissa sopimuksissa marginaalit ja perusmaksut. Koska mökillä sähkölasku jää todennäköisesti pieneksi, kannattaa suosia pientä perusmaksua ison sijaan.

Jos mökki kuitenkin on ympärivuotisessa käytössä, ja siellä kuluu paljon sähköä, voi määräaikainen sähkösopimus olla hyvä valinta. Tällöin kilowattitunnin hinta saattaa olla merkittävämpi kuin perusmaksu.

EnergiaEki kilpailuttaa mm.

Usein kysytyt kysymykset - Sähkövertailu

Paljonko sähkö maksaa?

Sähkön hinta vaihtelee sähköpörssissä joka tunti, ja tapahtumat pörssissä vaikuttavat sähkösopimusten hintoihin.

Pitkään kilowattitunnin hinta sähkösopimuksissa oli noin 5–7 senttiä, mutta hinnoissa voi tapahtua suurtakin vaihtelua kuten viime vuosina on nähty. Jopa kilowattitunnin hinnan kuukausikeskiarvo (sis. ALV 24 %) on ollut useita kertoja selvästi yli 20 senttiä. Toisaalta esimerkiksi kesällä 2023 oli yksittäisiä hetkiä jolloin sähkön hinta oli negatiivinen, eli kulutuksesta maksettiin.

Jos ostaa pörssisähköä, muuttuu oma sähkön hinta tyypillisesti tunneittain tai kuukauden keskiarvon mukaan. Vuonna 2023 sähkön kuukausitason keskihinta sähköpörssi Nord Poolissa oli esim. toukokuussa 3,3 snt/kWh ja helmikuussa 9,9 snt/kWh, kun taas vuonna 2022 se oli korkeimmillaan jopa 32,4 snt/kWh elokuussa.

Milloin sähkövertailu kannattaa tehdä?

Sähkösopimuksen hintavertailu kannattaa tehdä säännöllisesti, esimerkiksi kerran vuodessa. Tee vertailu ainakin silloin, kun muutat, määräaikainen sähkösopimuksesi on päättymässä tai saat sähköyhtiöltä tiedon sopimuksesi hinnaston tai ehtojen muuttumisesta.

Miksi sähkövertailu kannattaa tehdä?

Sähkön hintavertailun tekemällä voit olla varma, että saat rahoillesi vastinetta. Jos et ole tarkistanut sähkösopimustasi ja vertaillut uusien sopimuksien hintoja pitkään aikaan, voi olla, että maksat sähköstä turhan paljon.

Miten sähkön hintavertailu kannattaa tehdä?

Sähkön hintavertailun voi tehdä monella eri tavalla. Voit vertailla hintoja sähköyhtiöiden verkkosivuilla tai kysyä heidän tarjouksiaan. Helpoin tapa vertailla sähkösopimusten hintoja on hoitaa homma EnergiaEkin palvelussa. Kilpailutat useiden eri myyjien sopimukset kätevästi yhdellä kertaa muutamassa minuutissa!

Tärkeintä on kuitenkin se, että tiedät mitä vertailet. Ei ole mielekästä vertailla keskenään sopimuksia, joissa hinnanmuodostusperuste on täysin erilainen. Vertaile siis aina vain samantyyppisiä sopimuksia keskenään.

 

Sähkösopimus asiantuntijan avulla

EnergiaEkin kilpailuttamana saat juuri sinulle sopivan sähkösopimuksen. Kilpailutettu hinta on varmuudella kilpailukykyinen. Keitä vaikka kuppi kahvia, nosta jalat pöydälle ja anna Ekin hoitaa kilpailutus puolestasi!

Eki on helppo

Kilpailutat sähkösopimuksen minuuteissa ja tarjousten vertailu on yksinkertaisesti helppoa!

Täysin ilmainen

Palvelu on kilpailuttajalle täysin maksuton.

Parhaat sopimukset

Kilpailuttamalla sähkösopimuksen voit säästää helposti jopa satoja euroja vuodessa.