EnergiaEki

Suuri aurinkopaneelien markkinakatsaus 2023


Vuonna 2023 Suomen aurinkopaneelimarkkinassa tapahtui paljon. Mutta mitä kaikkea oikein tapahtui? Eki avaa asiaa maan ehkä kattavimman markkinadatan kautta!

Kilpailuta aurinkopaneelit

31.1.2024 15:00

 

Markkinakatsauksesta

Tämän markkinakatsauksen tarkoituksena on auttaa paitsi alan toimijoita, ennen kaikkea jokaista joka harkitsee aurinkopaneelien hankintaa. Ilman kattavaa dataa voi olla hyvin vaikeaa arvioida esimerkiksi mikä on aurinkopaneelien hinta tai minkä kokoinen järjestelmä olisi sopiva. Mutta koska Ekillä dataa piisaa, niin läpinäkyvyyden hengessä, täältä pesee!

  • Katsauksen otos käsittää tuhansittain EnergiaEkissä Suomeen tehtyjä aurinkopaneelijärjestelmätarjouksia noin 50 eri myyjältä.
  • 2022 perustettu sähkösopimuksia ja aurinkopaneeleja kilpailuttava EnergiaEki Oy aloitti palvelunsa toiminnan vasta vuoden 2023 alussa. Datan volyymi huomioiden katsauksessa on esitetty lukuja maaliskuusta 2023 alkaen. Data on esitetty siten, ettei siitä voi yksilöidä henkilöitä tai yrityksiä.
  • Katsauksessa käsitellyt tarjoukset ovat kokonaisia järjestelmiä toimintavalmiiksi asennettuna (‘avaimet käteen’). Yksittäin hankittaviin järjestelmän osiin tai tee-se-itse -ratkaisuihin en ota kantaa, ja yleisesti suosittelenkin, että erityisesti takuu- ja turvallisuussyistä aurinkopaneelien asennus ja lupa-asiat kannattaa jättää ammattilaisille, ellet tiedä tarkalleen mitä olet tekemässä.
  • EnergiaEkissä toimivat myyjät ja heidän tarjoamansa tuotteet edustavat markkinalla keskimäärin selvästi parempaa laatua ja ovat aurinkopaneeleihin erikoistuneita ja vakiintuneita yrityksiä. Voi siis olla, että ‘halvemmallakin saa’, mutta on hyvä muistaa että halpa on harvoin hyvä. Varsinkin, kun puhutaan tekniikasta, jonka toimintaikä mitataan vuosikymmenissä.

Tätä markkinakatsausta tai sen osia ei saa uudelleenjulkaista tai muuten käyttää mainitsematta samassa yhteydessä lähdettä (EnergiaEki) ja linkittämättä (follow-link) alkuperäiseen lähteeseen (tämä sivu). Poikkeusten osalta yhteydenotot: [email protected]

Sisällysluettelo

  1. Miten aurinkopaneelien hinta on kehittynyt?
  2. Aurinkopaneelijärjestelmien kWp-hinnan jakauma
  3. Miten invertteriratkaisu vaikuttaa järjestelmän hintaan?
  4. Työn osuus aurinkopaneelijärjestelmän hinnasta
  5. Minkä kokoisia aurinkosähköjärjestelmiä Suomessa myydään?
  6. Miten järjestelmän koko vaikuttaa €/kWp-hintaan?
  7. Miten aurinkopaneelien hinta ja järjestelmien koko vaihtelee eri puolilla Suomea?

Miten aurinkopaneelien hinta on kehittynyt?

Aurinkosähköjärjestelmien hinnasta puhuttaessa yleisesti käytetty ja hyvä vertailukelpoinen mittari on euroa piikkikilowatilta (€/kWp). Tässä koko järjestelmän hinta suhteutetaan sen nimellistehoon (kWp).

Suomessa yksityisasiakkaille tarjotuista järjestelmistä EnergiaEkin otannalla noin kaksi kolmasosaa on teholtaan 4-7 kWp. Taloudellisen hyödyn kannalta aurinko­sähkö­järjestelmän mitoitus on keskeisen tärkeä osa hankintaa. Suuri osa hyödystä tulee yleensä siitä, että omatuotannon kulutuksesta ei tarvitse maksaa sähköveroa tai siirtomaksua, jotka yhdessä muodostavat suuren osan sähkölaskusta.

Aurinkosähköjärjestelmien keskimääräinen hinta laski Suomessa selvästi vuoden 2023 aikana, mutta lasku tasaantui loppuvuodesta (syys-joulukuu) vajaan 1 200 €/kWp tuntumaan. Keskihinta laski siis noin neljänneksen verrattuna maaliskuun tasoon (~1 500 €/kWp). Koko aikajakson keskihinta oli 1 294 euroa piikkikilowattia kohden.

Hintakehitykseen on vaikuttanut muun muassa se, että monet aurinkopaneelimyyjät ennakoivat 2022 energiakriisin aiheuttaman kysyntäpiikin jatkumista vuodelle 2023. Kysyntä oli kuitenkin odotettua maltillisempaa etenkin vuoden jälkimmäisellä puoliskolla ja siten ylimitoitetut varastot johtivat ylitarjontaan ja kovaan kilpailuun markkinalla.

Toisaalta myös taloudessa tapahtui huomattavan paljon. Synkentyneet talous- ja työllisyysnäkymät sekä korkotason kehitys hillitsivät lukuisten kalliimpien hankintojen kysyntää.

On tärkeää huomioida, että järjestelmän hintaan vaikuttaa huomattavan paljon muun muassa aurinkopaneelien, invertteriratkaisun ja asennustyön laatu. Esimerkiksi mikroinverttereillä toteutettu järjestelmä on yleensä kalliimpi, mutta monissa olosuhteissa se tuottaa keskusinvertteriratkaisua paremmin ja/tai varmemmin. Myös kokomustasta järjestelmästä saa tyypillisesti pulittaa enemmän.

Toisaalta loppujen lopuksi kaikkein kalleimmaksi tulee luultavasti väärin asennettu tai huonolaatuinen järjestelmä. Toimintahäiriöt, korjauskustannukset tai lyhyempi elinkaari voivat leikata merkittävästi investoinnin tuottoa vaikkei se hankintaa tehdessä tarjouksen hintarivillä luekaan.

Aurinkopaneelijärjestelmien kWp-hinnan jakauma

Aurinko­paneeli­järjestelmän hintaan vaikuttaa työn ja osien laadun lisäksi jonkin verran myös moni muukin tekijä, kuten kohteen sijainti, kohteen tyyppi, katon ominaisuudet sekä tietysti tutut markkinavoimat kysyntä ja tarjonta. Tarjouspyyntöä tehdessä onkin tärkeää antaa mahdollisimman kattavat tiedot kohteesta sekä ilmaista hakeeko edullista vai laadukkaampaa ratkaisua tai jotain tältä väliltä.

Millä välillä aurinkopaneelien hinta sitten vaihtelee? Markkinakatsauksen aikajaksolla tarjousten piikkikilowatin hinnan (€/kWp) keskihajonta oli noin 400 €, mikä esimerkiksi yleisen 6 kWp kokoisen järjestelmän kohdalla tarkoittaa yhteensä +/- 2 400 €. Koska erot järjestelmän hinnassa voivat olla tuhansia euroja, kannattaa aina kilpailuttaa hankinta.

76 %:ssa aurinkopaneelijärjestelmien tarjouksista piikkikilowatin (kWp) hinta asettuu 1 000 - 1 500 € välille. Tästä vaihteluvälistä onkin hyvä vetää suuntaviivoja kun arvioi oman kohteen toteutuksen hintaa. Edullisempi ammattitason ‘avaimet käteen’ -toteutus voi parhaimmillaan olla lähempänä 1 000 €/kWp, mutta jos hakee laatua tai kohde tai toivottu toteutus on erikoisempi, kannattaa varautua siihen että hintataso lähentelee 1 500 €/kWp.

Laatu voi tarkoittaa tässä yhteydessä käytännössä esimerkiksi pidempää järjestelmän elinkaarta, parempaa tuottoa tai parempia hallinta- tai älyominaisuuksia.

Miten invertteriratkaisu vaikuttaa järjestelmän hintaan?

Aurinko­sähkö­järjestelmän invertteriratkaisu vaikuttaa paitsi järjestelmän tuottoon myös sen hintaan. Vaikka samankin tyyppisissä inverttereissä on keskinäisiä eroja, ehkä merkittävin ero tulee kuitenkin siitä onko kyseessä keskusinvertteri- vai mikroinvertteritoteutus. 

Keskusinvertteri tarkoittaa sitä että usealla aurinkopaneelilla on yhteinen invertteri, mikä tekee asennuksesta ja järjestelmästä yksinkertaisemman ja usein edullisemman. Mikroinvertteritoteutuksessa puolestaan yleensä jokaisen paneelin takana on oma invertterinsä, joka mahdollistaa paremman ja varmemman tuoton, kun esimerkiksi yksittäiseen paneeliin osuva varjo tai muu häiriö ei vaikuta koko järjestelmään.

Jos aihe innostaa enemmänkin, täältä voit lukea kattavammin inverttereistä ja niiden eroista.

Vuoden 2023 keskiarvoilla mikroinvertteritoteutuksesta sai maksaa noin 20 prosenttia keskimääräistä enemmän. Mikroinvertteritoteutusten hinta ei myöskään laskenut vuoden aikana yhtä paljon kuin kaikkien tyyppien keskihinta.

Työn osuus aurinkopaneelijärjestelmän hinnasta

Työn osuus on yksi keskeinen asia aurinko­sähkö­järjestelmän hintaa arvioidessa, koska työn hinnasta voi tehdä verotuksessa kotitalousvähennykset, mikä laskee hankinnan nettohintaa huomattavasti.

Keskimääräinen työn osuus tarjottujen aurinkopaneelijärjestelmien hinnasta pysytteli koko vuoden 2023 melko tasaisesti vajaan 50 prosentin tuntumassa. Syys-lokakuussa se oli korkeimmillaan, noin 47 prosenttia. Työn kokonaishinta siis laski samassa suhteessa laitteiden ja osien hinnan kanssa.

Lukujen valossa työn osuus tunnutaan hinnoittelevan kohtalaisen vakiona. Esimerkiksi järjestelmän koko ei vaikuta erityisemmin siihen miten suuri on työn osuus koko toteutuksen hinnasta. Toisaalta myös poikkeuksia toki on, esimerkiksi invertterityyppi tai kohteen ominaisuudet voivat vaikuttaa siihen miten paljon työtä pitää tehdä.

Minkä kokoisia aurinkosähköjärjestelmiä Suomessa myydään?

Vuonna 2023 Suomessa tarjottujen aurinkopaneelijärjestelmien keskimääräinen nimellisteho oli 6,4 kWp ja kokonaishinta 7 700 €.

Kokonaishinta on vaihdellut, vaikka keskimääräinen kokonaisteho on pysynyt lähes samalla tasolla. Toisin sanoen järjestelmien koon muutokset eivät selitä kokonaishinnan laskua. 

Keskimääräinen kokonaisteho pysyi maaliskuuta lukuunottamatta vakaasti aavistuksen 6 kWp yläpuolella, mutta koko otoksen vaihteluväli oli alle yhdestä piikkikilowatista aina kymmeniin piikkikilowatteihin. Noin kaksi kolmasosaa tarjotuista järjestelmistä oli kuitenkin teholtaan 4-7 kWp, eli ääripäät edustavat enemmän harvinaisia poikkeamia.

Aurinko­sähkö­järjestelmän mitoituksesta voit lukea lisää täältä.

Miten järjestelmän koko vaikuttaa €/kWp-hintaan?

Miten järjestelmän koko vaikuttaa €/kWp-hintaan 2023 - EnergiaEki

Yleensä, kun ostaa enemmän, on mahdollista saada niin sanottua paljousalennusta. Sama pätee ainakin tiettyyn pisteeseen myös aurinkopaneeleissa. Järjestelmän koko (kokonaisteho) vaikuttaa selvästi hintaan, joka pitää maksaa piikkikilowattia (kWp) kohden.

Tyypillisimmät Suomessa tarjotut järjestelmäkoot ovat teholtaan noin 4-7 kWp. Tässä kokoluokassakin hintaerot ovat tuntuvia.

Järjestelmän keskimääräinen hinta piikkikilowattia (kWp) kohden putoaa noin 8 prosenttia siirryttäessä 4-5 kWp kokoluokasta 5-6 kWp kokoluokkaan, ja jopa 17 prosenttia siirryttäessä 6-7 kWp kokoluokkaan. kWp-hintaerot kuitenkin pienenevät kun puhutaan suuremmista kokoluokista.

Lukujen valossa tavallisissa kotikokoisissa aurinkosähköjärjestelmissä kuitenkaan työn osuuden kannalta koolla ei ole juurikaan väliä. Työn osuus hinnasta pysytteli vuonna 2023 melko vakaana järjestelmän koosta riippumatta. Vasta yli 15 kWp järjestelmissä työn osuus alkaa selvästi laskea.

Miten aurinkopaneelien hinta ja järjestelmien koko vaihtelee eri puolilla Suomea?

Keskimääräiset järjestelmäkoot sekä keskimääräinen kWp-hinta vaihtelivat jonkin verran maakunnittain. Vuonna 2023 kallein keskimääräinen kWp-hinta oli Etelä-Karjalassa (+10 % maan keskiarvoon nähden) ja halvin Kainuussa (-15 % maan keskiarvoon nähden).

Kokonaisteholtaan keskimäärin suurimpia järjestelmiä tarjottiin Päijät-Hämeessä (+12 % maan keskiarvoon nähden) ja pienimpiä puolestaan Pohjois-Savossa. Keskimääräisen kokonaistehon vaihteluväli maakunnittain oli 5,7-7,2 kWp.

Tästä ei kuitenkaan kannata vetää kovin pitkiä johtopäätöksiä yksittäisiin kohteisiin. Eri maakunnissa ja tarkemmissa sijainneissa keskimääräiset järjestelmätyypit, toteutukset sekä asennuksen helppous (ja siten kustannustehokkuus asentajalle) vaihtelevat.

Käytännössä jokainen kohde, järjestelmä ja asennus on yksilöllinen. Parhaan käsityksen oman kohteen hintatasosta ja suositelluista ominaisuuksista ja koosta saa kun kilpailuttaa aurinkopaneelijärjestelmän.

Tätä markkinakatsausta tai sen osia ei saa uudelleenjulkaista tai muuten käyttää mainitsematta samassa yhteydessä lähdettä (EnergiaEki) ja linkittämättä (follow-link) alkuperäiseen lähteeseen (tämä sivu). Poikkeusten osalta yhteydenotot: [email protected]

 

Tietoa aurinkopaneelien myyjille

Oletko aurinkopaneeliyrittäjä tai myytkö aurinkosähköjärjestelmien asennuksia? EnergiaEkin avulla löydät kiinnostuneet asiakkaat ja myynti sujuu mutkattomasti!

Lue lisää EnergiaEkistä täältä.

 

Mitä muuta haluaisit tietää aurinkopaneeleista?

Jos jokin jäi vielä askarruttamaan, jätä kysymyksesi Ekille tästä, niin vastaan mahdollisuuksien mukaan kiinnostavimpiin ja suosituimpiin kysymyksiin!

 

Kilpailuta aurinko­sähkö­järjestelmä ja arvioi tarjouksista kuinka paljon investointi sinulle tuottaa!

Löydä paras sähkösopimus helposti

Tiedätkö millainen sähkösopimus on oikea sinulle? Edulliset ja ympäristöystävälliset sähkösopimukset helposti ja nopeasti kaikkialle Suomeen. Löydä EnergiaEkin sähkövertailun avulla juuri sinulle paras sähkösopimus!

Lue lisää sähkösopimuksista